Nauroimme kovaan ääneen. Kaverini
ovat hauskimpia koko maailmassa. Minä olen Mike, olen
viisitoistavuotias, tykkään harrastaa urheilua.
Ulkonäöltäni olen mustahiuksinen ja
ruskeasilmäinen. Jennifer on minua vuoden vanhempi ja hänelle
ulkonäkö on melko tärkeä. Hän on vaaleahiuksinen ja
sinisilmäinen kaunis tyttö. Michael taas on minua kaksi vuotta
vanhempi ja hän huolehtii myös ulkonäöstään.
Istuimme Jenniferin huoneessa. Se oli
iso ja kauniisti sisustettu. Seinillä oli julisteita ja tauluja.
Huoneessa oli myös pinkinvärinen seiniä peittävä tapetti. Talo
sijaitsee Manhattanissa, New Yorkin yhdessä osassa.
Meillä oli aina hauskaa keskenämme.
Jennifer istui sängyllään ja nauroi kovaan ääneen. Michael
pyöritti silmiään. ”Aina se nauraa, jos sille sanoo jotain.”
hän mutisi.
”No mitä? Eikö tässä saa enää
puhua?” Kysyin. Jennifer yritti lopettaa nauramisen, muttei
onnistunut.
”Okei, nyt rauhoitun”, Jennifer
sanoi tirskuen. Jennifer ehdotti, että voisimme katsoa vanhoja
kuviamme. Jennifer loikki huoneensa poikki laatikolleen, avasi sen ja
veti sieltä kirjekuoren. Kirjekuori oli täynnä vanhoja valokuvia
meistä ja milloin mistäkin vapaa-ajan paikoistamme.
”Aww, Mike on niin söpö näissä”,
hän sanoi.
”Heii”, sanoin ja yritin olla
nauramatta.
”Tämän minä muistan!”, Michael
sanoi ja näytti meille kuvaa.
Kuvassa oli Jennifer, joka poseerasi
vaaleanpunainen sateenvarjo kädessä ja sade-asu päällään.
”Jennifer halusi malliksi”, sanoin
hieman naurahtaen. Jennifer otti kuvan ja siirsi sen sivuun naama
punaisena.
”Ei sitä tarvitse hävetä”, Michael sanoi ja taputti melkein nauraen Jenniferin olkapäätä.
”Ei sitä tarvitse hävetä”, Michael sanoi ja taputti melkein nauraen Jenniferin olkapäätä.
Sitten ovelta kuului tuttu naisääni.
”Toin teille leipiä ja mehua.” Se
oli Jenniferin äiti. Jenniferin äiti oli töissä yhdessä New
Yorkkilaisessa lehdessä. Jennifer huokaisi.
”Jätä ne siihen, ei ole nälkä”,
hän sanoi.
”Selvä, syötte sitten, kun jaksatte”, Jenniferin äiti sanoi ja poistui huoneesta.
”Selvä, syötte sitten, kun jaksatte”, Jenniferin äiti sanoi ja poistui huoneesta.
”Herran jestas Mike!”, Jennifer
räjähti nauruun. Kuvassa poseerasin näyttävällä ilmeellä.
Naurahdin itsekin.
”Mitä? Toi on hyvä kuva”, Michael
sanoi. ”Oho, katsokaas tätä”, hän sanoi ja otti muiden kuvien
joukosta kuvan, jossa Jennifer oli jonkun pojan kanssa.
”Jenn, alas selittää”, sanoin
hymyillen.
Jennifer näytti hieman kauhistuneelta.
”Öö tuo on vaan.. tai siis... se on
vain yksi kaveri lapsuudesta”, Jennifer änkytti.
Minä ja Michael hymyilimme.
”Niin varmaan juu kuule”, Michael
sanoi.
”No okei, tapailin sitä joskus”,
Jennifer myönsi.
”Tulihan se sieltä!” Michael sanoi
nauraen.
Seuraavassa kuvassa Michael ahtaa
suuhunsa hillotäytteistä munkkia ja hilloa on kaikissa
mahdollisissa paikoissa. Naurahdimme kaikki yhteen ääneen.
”Kaikilla täytyy olla
pullahetkensä”, Michael sanoi naurahtaen.
”Tosiaankin”, sanoin hymyillen ja
menin makaamaan lattialle.
”Miksi noin väsynyt?” Michael
kysyi.
”Hei, älä viitti. Valvoin myöhään”,
puolustauduin.
”Niin. Meidän pikkuinen valvoi liian
myöhään”, Jennifer sanoi kiusoitellen.
”Pää kiinni”, sanoin.
Jennifer pakkasi valokuvat kuoreen ja
laittoi takaisin laatikkoon. Sen jälkeen hän nousi seisomaan.
”Mitä me sitten tehtäisiin?” hän kysyi. Kohautin olkiani.
”Mitä me sitten tehtäisiin?” hän kysyi. Kohautin olkiani.
”Mennäänkö ulos?” Michael kysyi.
”Sopii minulle. Keskustaan, vai
muualle?” Jennifer kysyi.
”Me ollaan aina keskustassa, mitä
jos mentäisiin puistoon?” ehdotin.
Jennifer ja Michael nyökkäsivät.
Lähdimme kävelemään pois huoneesta, kohti eteistä.
”Mitkä kengät laittaisin?”
Jennifer kysyi, kuten aina.
”Ei se ole niin tarkkaa”, minä ja
Michael huokaisimme. Seisoimme jo kengät jalassa. Emme tarvinneet
takkeja, koska oli kevät ja kesä oli lähellä.
Jennifer veti jalkaansa valkoiset
tennarit.
Astelimme ulos ovesta ja lähdimme kävelemään kohti puistoa, jossa meillä oli tapana silloin tällöin viettää aikaa.
Minulla oli hyvä idea.
Astelimme ulos ovesta ja lähdimme kävelemään kohti puistoa, jossa meillä oli tapana silloin tällöin viettää aikaa.
Minulla oli hyvä idea.
”Mitä jos pelataan sitä peliä,
jota pelasimme pienempinä? Mikä sen nimi olikaan? Kuitenkin se,
jossa piti mennä kyselemään ihmisiltä kaiken näköistä, jos
epäonnistui annetussa tehtävässä”, Ehdotin hymyillen.
”Okei, sä alotat”, Michael sanoi.
”Josset saa venytettyä jalkojasi
spakaattiin, niin saat mennä istumaan muutamaksi minuutiksi tuon
mummon viereen ja vinkata silmää sille”, Jennifer sanoi ja
osoitti kohti penkkiä, jossa istui mummeli. Kauhistuin. Voisin vain
kuvitella tuon tilanteen jo etukäteen. Lähdin venyttämään
jalkojani.
Olin tyytyväinen, koska onnistuin.
Kiitos urheilullisuuteni ja eri lajien harrastamisen. Hymyilin
noustessani ylös.
”Sun vuoro. Keksi tehtävä, vaikka
sitten mulle”, Jennifer sanoi hämmästyneenä onnistumisestani.
Virnuilin.
”Jos et saa juostua puistoa kuutta
kertaa ympäri, saat kysyä joltain keski-ikäiseltä mieheltä onko
hän naimisissa, ja onko hänellä menoa huomenna”, sanoin
virnuillen.
”Öh, okei.”, Jennifer sanoi
epäröiden, mutta lähti juoksemaan. Puisto oli kyllä melko pitkä,
muttei leveä.
”Ei se pysty”, mutisin hymyillen.
”Täytyy olla huippu-urheilijan kunto, jos meinaa juosta tämän paikan kuusi kertaa ympäri.”, Michael sanoi ja katseli Jenniferin juoksua.
”Täytyy olla huippu-urheilijan kunto, jos meinaa juosta tämän paikan kuusi kertaa ympäri.”, Michael sanoi ja katseli Jenniferin juoksua.
Niin oikeassa kuin olinkin, Jennifer
lopetti juoksun kolmen ja puolen kierroksen jälkeen. Hän ei
pystynyt edes puhumaan hengästymiseltään.
”Voi...”, hän onnistui sanomaan.
”Noni”, sanoin hymyillen.
”Hengitän hiukan ensin.” hän läähätti. Puolen minuutin päästä käskin häntä kääntymään kohti miestä. Jennifer kipitti kohti miestä ja odotimme Michaelin kanssa miehen reaktiota.
”Hengitän hiukan ensin.” hän läähätti. Puolen minuutin päästä käskin häntä kääntymään kohti miestä. Jennifer kipitti kohti miestä ja odotimme Michaelin kanssa miehen reaktiota.
En voinut olla nauramatta, kun näin
miehen hölmistyneen ilmeen.
Jennifer kipitti naama punaisena
luoksemme.
”On se naimisissa.”, hän änkytti.
Nauroin.
”Sen näki ilmeestä jo”, sanoin
nauraen.
”Nyt mä keksin Michaelille
tehtävän”, Jennifer sanoi. Michael kauhistui jo valmiiksi.
”Jos et pysty kiipeämään tuon puun latvaan, niin saat mennä suutelemaan tuon naisen kättä.” Jennifer sanoi osoittaen juuri penkille istunutta noin kolmenkymmenen ikäistä naista.
”Jos et pysty kiipeämään tuon puun latvaan, niin saat mennä suutelemaan tuon naisen kättä.” Jennifer sanoi osoittaen juuri penkille istunutta noin kolmenkymmenen ikäistä naista.
Michael nielaisi ja lähti kävelemään
kohti puuta. Hän kiipesi ensimmäiselle oksalle ja siitä toiselle.
Kolmannelle pääsy oli hiukan vaikeaa, koska se oli niin korkealla.
Michael onnistui kaikesta huolimatta kiipeämään kolmannelle
oksalle, mutta neljäs... Hänen ilmeestäänkin näki, että se oli
liian korkealla.
Michael kiipesi varovasti alas puusta
ja katsoi Jenniferiä lannistuneena. Hän lähti kohti penkkiä ja
katsoi naista silmiin ennen kuin suuteli tämän kättä. Nainen
ihmetteli Michaelin tekoa.
Nolona Michael kipitti takaisin luoksemme. Nainen katseli meitä hetken, kunnes lähti kävelemään pois.
Nolona Michael kipitti takaisin luoksemme. Nainen katseli meitä hetken, kunnes lähti kävelemään pois.
”Haluatteko vielä pelata?” kysyin ilkeästi virnistäen. Michael pudisti päätään.
”Mitäs jos lähtisimme takaisin kotiin?”, Jennifer ehdotti.
Jutun kertoi Riikka Siivonen:
”Kirjabloggaaja, kirjoittaja, haaveena, että voisin sanoa itseäni kirjailijaksi.
Kirjoittajana olen tarkkailijaluonne. Kuuntelen ihmisten juttuja ja saatan välillä kirjoittaa niitä ylös.
Aiheena erityisesti fantasia kiinnostaa, joten kirjoitan usein tarinoita myyteistä tai niiden henkilöistä ja tykkään luoda aivan uusia maailmoja ja hahmoja.
Blogi: Lukijan roolissa
Instagram: @lukijanroolissa
Twitter: @lukijanroolissa
Facebook: @Lukijanroolissa ”
Ihana Muisto, kiitos Riikka!
VastaaPoista