Siru tuijottaa huoneensa peiliä.
Kuvioitu, puukehyksinen peili on kaunis, vanhanaikainen peili. Liian
vanhanaikainen Sirun huoneeseen, joka muuten on sisustettu modernilla
ja tyttömäisellä tavalla, kiitos äidin. Siru löysi peilin
vintiltä kun he taloon muuttivat, ja peilistä Siru ei suostunut
luopumaan, äidin vastalauseista huolimatta.
Siru tykkää ihmisestä joka asuu
peilissä. Siru tietää, että peili-Siru on kovempi ihminen kuin
mitä Siru itse jaksaa ikinä olla. Peili-Sirussa on enemmän
luonnetta kuin oikeassa, ja hän on kovettanut itsensä
ulkomaailmalta. Äidiltä, siskolta ja koulun kiusaajilta.
Joskus Siru toivoo että voisi olla
kuten Peili-Siru. Peili-Siru kuuntelee ja katselee häntä kun hän
imitoi Clint Eastwoodia. ”Go ahead, make my day” tai ”You've
got to ask yourself one question: Do I feel lucky? Well, do ya,
punk?”.
Sirua hymyilytti mietteissään.
Samalla hän oli surullinen. Koulupäivä oli ohi, samaa shittiä
joka päivä. Peili-Siru on kaunis ja itsevarma, tietää aina mitä
sanoa ivallisiin letkautuksiin, ja ”vahingossa” tapahtuviin
tönäisyihin koulun käytävällä. Sirua itketti.
Puhelin soi ja keskeytti Sirun
ajatukset. Luurin näytössä näkyi tuttu nimi. Tiina. No mitäs
sillä nyt...
- Moi Tiina, mitä uutta?
- Lähdeks kaupungille katsomaan
soihtukulkuetta?
- Ei jaksa, vituttaa ja väsyttää
- Tulisit nyt, ei voi ihminen tolla
lailla mörköillä yksinään!
- Voi ihminen mörköillä jos haluaa
- Fine, anna olla sitten tulematta.
Nähdään koulussa huomenna, hissaa ekana?
- Jees... Moi
- Moro
Siru on surullinen. Ei jaksa, ei vaan
kiinnosta. Hän vaihtaa paidan ja lähtee jääkaapin kautta
katsomaan töllöä, niin kuin joka ilta nykyään. Hän tuntee
itsensä yksinäiseksi, mutta ei kuitenkaan halukkaaksi lähteä
ihmisvilinään.
Koiran rapsuttelua ja töllön
katselua. Saksanpaimenkoira Lara tulee viereen heti kun Siru istuu
sohvalle. Tummat silmät katsovat Sirun popcorneja ja karkkeja.
”Älä yritä Lara, nää ei ole
sulle, sulla on omat eväät keittiössä”
Onneksi edes on koira jolle voi puhua.
Lara kuuntelee.
Ulko-ovi käy. Äiti ja sisko tulevat
kotia. Ovat näköjään käyneet yhdessä kaupoilla. Kauhea räpätys
ja iloista puheensorinaa, ja Siru ei jaksaisi nyt kuunnella.
”Mennäänkö Lara käymään
kävelyllä ja sitten nukkumaan?” hän kuiskaa koiralle.
”Käytän Laran ulkona!”
”Mmjoo” kuuluu vastaus keittiöstä
ja jompikumpi naurahtaa ja letkauttaa jotakin, Siru ei välitä eikä
kuuntele. Äiti ja sisko tulevat ilkeimmiksi päivä päivältä. Hän
laittaa koiran hihnaan ja yhdessä he lähtevät ovesta ulos.
Syksyinen ilma on Sirun mielialaan
juuri sopiva. Lara haistelee tienpenkkoja kun he kävelevät
hiljakseen tutun lenkin. Sirulla ei ole kiire mihinkään ja hän
antaa Laran haistella rauhassa. Samalla Siru saa rauhassa miettiä
päivän tapahtumia ja kouluaikaa. Ihanaa olla rauhassa.
Ihmisiäkään ei ole liikkeellä,
kaikki ovat ilmeisesti katsomassa sitä soihtukulkuetta torilla.
Tällä hetkellä hän ei jaksaisikaan ihmisiä, eikä ainakaan
ketään tuttua kyselemässä kuulumisia.
Huomaamatta Siru on kävellyt Laran
kanssa pidemmälle kuin oli alun perin tarkoitus.
”Lara tule, mennääs kotia päin jo”
hän kuiskaa koiralleen.
Lenkin jälkeen Siru huikkaa Laran
mukaansa ja menee huoneeseensa. Sänkyyn ja nukkumaan. Huomenna samaa
piinapenkkiä koulussa, hän huokaisee. Sattumoisin hän tulee
vilkaisseeksi peiliä.
Sanat koiran kuullen kuiskataan
pimeydessä ”Jos toivon oikein kovasti, voinko huomenna olla kuten
Peili-Siru että jaksais olla”
***
Suden hetki. Kello 4 aamuyöllä. Aika
pysähtyy. Peili pysähtyy. Siru on esittänyt toiveen peilille.
Peili alkaa tekemään taikojaan Sirulle. Koira vieressä on rohkea,
saakoon Siru koiran luonteen.
***
Siru herää. Se olis taas perjantai,
hän ajattelee pukiessaan vaatteita päälleen. Jaksaa jaksaa, sitten
on viikonloppu. Koira herää kun Siru kävelee huoneen ovelle ja
seuraa Sirua alakertaan.
”Mä meen saman tien, käyttäkää
Lara pihalla ja antakaa ruoka!” hän huikkaa, mutta turhaan,
talossa ei näytä olevan ketään paikalla. Missä kaikki ovat?
Olenko mä muka niin myöhässä? Eikö ne voi enää edes herättää?!
Harmistuneena hän päästää koiran
pihalle, nopea toimitus ulkona ja koira sisälle. Hän silittää
koiraa ja pyytää koiralta anteeksi, lupaa lisä-annoksen ruokaa ja
herkkuja kun koulu on ohi. Hän lähtee nopeasti ulos, ottaa pyöränsä
ja lähtee ajamaan koulua kohti.
Koulussa Siru menee suoraan luokkaansa.
Vilkaisee ympärilleen, Katja ja Salli ovat taas omassa porukassaan
takarivissä. Luokan pojat ympärillään tietysti.
Tiina tulee Sirun pulpetin viereen.
”No olisitpa ollut eilen katsomassa
sitä soihtukulkuetta, se oli siistii” ”Jake oli siellä ja
kaikki”
Tiinan puhe jatkuu, ja sekoittuu luokan
taustahälyyn. Siru ei enää kuuntele, kaikki äänet sekoittuvat
hänen päässään, jopa käytävältä kuuluva puhe.
Hän kuulee selvästi että pojat
puhuvat viikonlopun suunnitelmista ja tytöt pojista. He ovat
keksineet pojille salaisia lempinimiä, joita käyttävät puhuessaan
pojista. Ja Laran tassunäänet käytävällä... Mitä?! Lara? Oliko
se seurannut häntä kouluun?!
Tiinan hölpötys selkiytyy ja Siru
havahtuu mietteistään.
”Kuunteliksä yhtään mitä mä
sanoin? Voi helva sun kanssas” Tiina siirtyy omalle paikalleen,
opettaja on tullut luokkaan. Siru aukaisee historian kirjan ja
huokaisee.
Opettaja aloittaa monotonisella
äänellään kertomaan Tsingis Khanin seikkailuista ja
valloituksista. Siru vaipuu omiin ajatuksiinsa, historian kirjan
sivujen reunat ovat täynnä piirustuksia merkkinä tylsyydestä ja
turhautuneisuudesta.
Kello soi välitunnin merkiksi. Porukka
säntää luokasta ulos, kiireisimmät haluavat äkkiä tupakille
pihan perälle ennen seuraavan tunnin alkua. Välitunnilla on sama
meininki kuin aina yleensä.
Porukka notkuu käytävillä
odottaessaan tunnin alkua. Historian luokan käytävä on kapea. Niin
kapea ja ahdas, että kun porukka istuu lattialla, he nojaavat
seiniin ja jalat ylettyvät melkein vastakkaiseen seinään.
Käytävän päässä olevaan
portaikkoon haluavan täytyy pomppia jalkojen ylitse. Harvempi
välittää, tai jaksaa, nostaa jalkojaan koukkuun antaakseen
kulkijalle tilaa. Heillä on liian kiire tehdä kaikkea muuta, tai,
kuten yleensä, ovat muuten vain ilkeitä.
Sirun täytyy yrittää. Pitää päästä
alakertaan seuraavalle tunnille.
”Jos ei se perkeleen jalka nouse
siitä se on entinen jalka!!”
Mitä? Mistä tuo tuli? Porukka
tuijottaa suu auki Sirua. Hiljaista Sirua joka ei ikinä uskalla
sanoa mitään.
Siru punastuu ja melkein juoksee
portaikkoa kohti. Ilman että tiellä olisi esteitä. Sirusta matka
tuntuu pitkältä, ja ihan kuin portaikko loittonisi vaikka hän
juoksee. Lopulta portaat. Siru on turvassa.
Hän juoksee portaat alas sydän
edelleen pamppaillen. Mitä ihmettä tuo oli? Kuka sen sanoi? Sirun
on pakko päästä vessaan. Pelottaa. Ei hän yleensä uskalla olla
näin kiukkuinen. Kenen jalka se oli? Oliko se Jaken jalka? Voi
nolous ja hävetys... Hän juoksee vessaan, paiskaa oven perässään
kiinni. Itkettää. Miten hän kehtaa mennä seuraavalle tunnille?
Koulu on iso, mutta aivan varmasti sana
tästä kulkee päivän loppuun mennessä koko koululle. Porukan
tietäen muuta puheenaihetta ei löydykään koko vuotena. Tai
ainakaan kuukauteen. Saan koko kuukauden kuulla tästä, poikien
ilkkumisella säestettynä. Paska.
Hän kääntyy ja näkee itsensä
peilistä. Hän jää tuijottamaan. Jokin vieras tuijottaa takaisin
peilistä, jotakin täysin vierasta Sirulle. Hitaasti hän kääntelee
päätään, tarkkaillen tuota vierasta peilissä.
Hän ojentaa kätensä koskettaakseen
peiliä. Hän haluaisi koskettaa mutta ei tiedä uskaltaako. Yhtäkkiä
kuuluu koiran haukuntaa. Siru ei huomaa haukkua, niin kummissaan hän
tarkkailee kuvajaista. Mitä ihmettä tämä on?
Hei, olen Taina Sauna-aho. Asun Keuruulla, Keski-Suomessa, yhdessä koirieni kanssa.
Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja
lempiaineeni koulussa olivat kielet, äidinkielikin. Lempiaiheeni
olivat esseiden kirjoitus ja esitelmien teko. Esittämisestä en
tykännyt, mutta minusta oli kiva etsiä tietoa ja tutkia taustoja.
Ja kirjoittaa. Mielikuvitus kun lähtee laukkaamaan siitä ei tahdo
tulla loppua.
En ole aikaisemmin julkisuuteen tekstiä
kirjoittanut, toivottavasti nautitte tästä ja olisi kiva kuulla
kommenttejanne kirjoituksestani.